lauantai 25. toukokuuta 2013

Kokeiluja ja lahjoja

Moikka moi!

Otsikon mukaisesti, olen tehnyt kokeiluja, joista tuli lahjoja. Alunperin olin ajatellut, että koska ilahdutimme päiväkerhontätejä jouluna pipareilla, jättäisin nyt lahjat unohduksiin, mutta.. En sitten pysynyt kannassani, vaan viimisenä iltana oli pakko tehdä lahjat kerhotädeille. Kokeilin tehdä perhosia kutistemuovista. Leikkasin ensin perhosia stanssilla ja leimailin sitten erilaisia kuvioita niiden pintaan. Leimailu osoittautui haastavaksi liukkaalla pinnalla, mutta harjoituksella sujui koko ajan paremmin. Kutistin kuviot kuumailmapuhaltimella ja lähes kaikki menivät jollain lailla piloille. Näistä perhosista mulla ei ole tähän hätään tähän kuvaa, mutta katsotaan jos saan laitettua sen myöhemmin. Kaikki nekin kyllä säästin, eivät ne niin hirveitä ole, mutta en niitä kyllä kenellekään anna.

Perjantaina mukaani tarttui kaupasta pari uutta leimasinta. Ihastuin Papermanian lintu- ja pöllöleimasimiin, joista näissä on siis käytetty tuota lintua. Ensin ajattelin tehdä ikäänkuin tagin, johon olisi tullut lintu ja nimi, mutta siihen kuluneen kutistemuovin määrä supisti teoksen nykyiseen muotoonsa. Harmittaa vaan tosi paljon, että linnuissa näkyy ihan liian selvästi kaunis väritysjälki..... No.. Pakko se on vain kestää. Nämä työt kutistin uunissa ja prosessi sujui huomattavasti paremmin.

Mutta siis tässä kuva, ja kuvassa olevan avaimenperät matkasivat tänään kerhon päättäjäisiin ja kerhotädeille kiitokseksi.

 
Kiitos kun poikkesit! Jätäthän viestin.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kortteja

Moikka moi!

Tässä ensimmäiset askartelupöytäni ääressä valmistuneet kortit. Nämä matkasivat kaikki äideille, eli äitienpäiväkortteja kaikki. Pää löi kyllä aivan tyhjää näitä aloittaessa, mutta kun idean oli saanut, olisin istunut tekemässä vaikka koko yön.. Korttien valmistuttua tuli monta juttua mieleen, mitä olisi vielä voinut tehdä, mutta tyytyväinen olen näihinkin, pitkän pitkän tauon jälkeen valmistuneisiin kortteihin.

Uusia suunnitelmia on jo mielessä. =0) Koitan laittaa askartelupöydästäkin juttua, kun muistan vaan ensin näpätä siitä kuvan. Olen niiiin superiloinen, että mulla nyt viimein on se pöytä ja kaikki tavarat sen lähimaastossa. Nyt tulee oikeasti tehtyäkin jotain, kun tavarat ovat edes jollain asteella lähekkäin. Ennen, kun osa tavaroista oli sänkymme alla, osa varaston komerossa, osa siellä, loput täällä.. En tullut edes aloittaneeksi mitään, koska se tuntui liian haastavalta. Ja pöydän puuttuessa hommia olisi pitänyt tehdä keittiönpöydän ääressä, joka puolestaan olisi tarkoittanut sitä, että kaikki olisi aina pitänyt siivota pois... Joo, ei huvittanut edes aloittaa mitään. Nyt oli niin ihanaa jättää kortit välillä "hautumaan" ja palata myöhemmin uudelleen. Toki niitä nytkin pitää hieman varjella muruilta, ne kun kerkeävät joka paikkaan... Mutta, ei se haittaa, kun pöytä on nyt olemassa. =0) Olen todella iloinen. =0)

Tässä kortit:





Kiva kun kävit kurkkimassa täällä, muistathan jättää viestin! Kiitos ja ensikertaan. =0)