torstai 18. heinäkuuta 2013

Valmis keskeneräinen korunaulakko

Ollessani suurimmassa decoupage-huumassa, oli erään askartelutukun varastontyhjennyksessä myynnissä tällainen naulakko. Ostin niitä yhden, ajattelin, että kokeilen vain niitä vintageservettejä vähän, jos nyt jotain saisi tehtyä... Nyt harmittaa, etten ostanut enempää, kun eivät olleet edes kalliita.

Kuten otsikko kertoo, naulakko on valmis keskeneräinen. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa vähän sitä, ja tätä, ja kokeilla tuota... Mutta nyt tällä hetkellä tuntuu, ettei se välttämättä kaipaa mitään muuta. Annan ajan kulua ja katson, josko sisäinen ääni kertoisi, pitääkö siihen vielä jotain lisätä. Olen naulakkoon supertyytyväinen, paitsi tuo teksti harmittaa.. Tuputin sen ennen kuin keksin laittaa ylös ruusukuvioita ja mielestäni se on nyt liian ylhäällä.. Jos sen saisi vain muutaman sentin alaspäin... No, teksti on missä on, ei sille nyt mitään mahda. Teksti voisi myös näkyä aavistuksen paremmin, mutta tämäkin käy minulle. Alunperin ajattelin, että olisi kiva saada jokin teksti englanniksi, vaikka aarteet tai korut, mutta kun ei jaksa odottaa ja katsella, on tyydyttävä siihen mitä saa. Tämä osui silmiini erään askartelukaupan loppuunmyynnissä. Tässä on käytetty samaa servettiä kuin aiemmassa rasiassa, sekä enkeli- ja ruususervettiä. Noihin ruusuihin(servetti siis) ihastuin nyt todella. On varmaan pakko kipaista hakemaan niitä lisää ennen kuin pääsevät loppumaan.

Lankku on siis pohjamaalattu harmaalla askartelumaalilla. Teksti tuputettu sabluunasta metalli-helmiäis-maalilla. Kuvat kaikki serveteistä ja ruusut irtokukista liimailtu.

Ihan ihana. Valitettavasti ei saa arvoistansa paikkaa meillä kotona. Katsotaan mihin päätyy.



Tällaista tänään. Seuraavalla kerralla kortteillaan. Moikka siihen asti!! =0)

P.s. Ei se decoupage-huuma kyllä vielä ole yhtään hellittänyt. =0)

3 kommenttia: