lauantai 24. elokuuta 2013

Ompelukoneen surinaa

Moikka!

Kuten lupasin, nyt on luvassa ompelua. Menneen vuoden aikana olen onnistunut keräämään hirveät määrät kukkaronkehyksiä. Olen niihin aivan koukussa, on eri värisiä ja kokoisia vaikka millä mitalla. Innostus niihin on kyllä aina ollut, mutta se repesi valloilleen, kun noin vuosi sitten tein ihka ensimmäisen pussukkani, millepä muulle, kuin kännykälle. Nyt pussi oli puoliksi rikki ja rähjääntynyt, vaikkei ole kännykkäpussin virkaa tehnyt enää pitkään aikaan. Lisäksi pussukka oli hieman vino, joka häiritsi minua suunnattomasti. Niimpä purin pussukan ja tein siitä uuden, hieman pienemmän. Siihen on vielä klipsut ompelematta kiinni, joten siitä ei ole tähän hätään kuvaa, mutta kurkkaa toki kaksi muuta eilen valmistunutta.

Pöllöpussukka on omaan käyttöön. Ajatuksena oli tehdä pussukka, johon mahtuvat avaimet ja kännykkä. Se on kätevä napata mukaan, vaikka ulkoilemaan mennessä, kun ei tarvitse ottaa mukaan lompakkoa. Se ei kyllä tuohon pussukkaan mahtuisi edes yksinään. Se on niin pullollaan kaiken maailman etukorttia ja kuponkia. =0)

Toisen tein tyttärelleni. Olen aiemmin tehnyt hänelle samasta kankaasta kellohameen ja nyt pussukka sopii hyvin yhteen sen kanssa. Sattumalta siitä tuli juuri sopivan kokoinen myös Nintendo DS:lle, joka on muuten kyllä äidin, ei suinkaan tyttären.. Mutta Nintendo oli kiva sujauttaa heti eilen autoreissulle mukaan.

Omaan pussukkaan on vielä hihna tekemättä ja klipsuja haluaisin hankkia samanvärisiä, kuin kehykset, mutta kaipa niitä sitten ehtii vaihdella. Vielä on hieman opettelemista tuon kehyksen kiinni ompelemisessa. Ei ole mielestäni siistiä jälkeä. Pitäisi myös hankkia jotain siihen paremmin sopivaa lankaa. Pitää laittaa työnalle. =0) Tässä pari kuvaa.


1 kommentti:

  1. Täti haluu simmosen pussin misä on toisel pualel pöllö ja toisel pualel lukee "täti". Kiitos =)

    VastaaPoista