keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lasimaalausta

Kauan olen Teille jutellut siitä, miten olin Askartelupuoti Mulperissa lasimaalauskurssilla. Siellä tuli tutustuttua Martha Stewartin lasimaaleihin ja hänen sabluunoihinsa. Sen jälkeen onkin tullut tehtyä useampia lahjoja ja ihanuuskia ihan omaksi iloksikin. Kaikkia kuvia en löytänyt, mutta tässä nyt muutama tehty työ.



Tämä on Tarjoustalosta ostettu purkki, jossa oli tuoksukynttilä. Kynttilä on poltettu, purkki pesty ja kokeilin tähän uutta perhossabluunaani. Sabluuna on Martha Stewartin vintage-setistä ja maali on helmiäisvaaleanpunainen.



Tämä astia lähti joululahjaksi. Pohjalla hopeista koristehiekkaa ja pakettiin tuli tietysti myös valkoinen pöytäkynttilä.

 
 
Tähän olen super-rakastunut. Olen joskus aikoja sitten ostanut, muistaakseni Anttilasta, tällaisen maljakon. Se on siitä hauska, että se on edestä "pyöreä", mutta toiselta puolelta siinä on 90 asteen kulma. Sopii siis täydellisesti kulmaan. Purkki on ollut iät ja ajat keittiössämme, sisällä tavalliset valkoiset valot. Eräänä iltana aloin miettiä, että siihen sopisi ehkä ihanasti pitsikuvio ja nimenomaan tämä iso pitsikuvio. Tämäkin löytyy MS Vintagesetistä. Kuvio on siis tehty yhdellä sabluunalla, yhdellä maalauskerralla, aivan täydellisen kokoinen siis. Jos pidin tästä purkista jo ennen, nyt todella rakastan sitä. Tässä kuvat, toisessa valot palavat, toisessa eivät. Yllätys. Tämä on ihana.
 
Kiitos kun kävit kurkkimassa. <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti