torstai 19. kesäkuuta 2014

Juna kulkee vaan..

Mieheni sukulaispojalla oli syntymäpäivät, joka antoi minulle erittäin perustellun syyn ostaa uuden stanssin. Kaupasta tarttui mukaan Marianne Designin ihana juna-stanssi. Halusin tehdä kultaisen junan ja valikoin sen taakse helmiäissinisen kartongin. Kartongille tein kohopastalla sabluunan avulla tähtiä. Taivaalle piti ripustaa tietenkin kuu, pilviä unohtamatta. ;0)
Tässä tulos:

Värikästä!!

Ostin jokin aika sitten neon-värisiä kartonkeja. Jostain syystä olen ihan hulluna neonväreihin.. Sitten sain idean toteuttaa niistä kortin omalle pikkusiskolleni. Mikäpä muu olisi sopinut paremmin pohjaksi kuin musta ja siihen kukkia. Tekstin kirjoittelin uudella ihanuudellani, Artemion kirjoittimella, jonka ostin Inspiraatiosta totta kai. =0) Olen siihen aivan koukussa.. Se on ihana.

 
Kortin sisälle teippasin kauniilla teipillä kutistemuovista valmistamani korvakorut, neonoranssit enkelinsiivet. Unohdin vain ottaa niistä kuvan... Mutta hienot oli! =0)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ristiäiskutsut

Vielä pysytään ristiäisteemassa, sain nimittäin samalta perheeltä kunnian tehdä heille kutsut heidän kuopuksensa ristiäisiin. Hiukan juteltiin vaihtoehdoista ja väreistä ja muista, mutta sain aika pitkälti vapaat kädet. Toiveena olivat pilvet, joka ei tietysti haitannut mua ollenkaan, sillä olen ihan hulluna noihin pilviin tällä hetkellä. Lisäksi toivottiin varpaita, jotka löytyivät eräästä aikaisemmastakin kortista. Tulos on tässä:


 
 
Pahoittelen, että kuva on vino. Helmiäiskartonki kiilteli salamastani niin paljon, että päädyin ottamaan kuvan vinoon, jotta siitä saisi selvää. =) Vielä lisäkuva pilvistä, jotka siis ovat irrallisia, lentäviä pilviä. =0)

Ristiäiskortti

Sain ystävältäni pyynnön tehdä ristiäiskortin pienelle tyttövauvalle.
Tartuin tuumasta toimeen ja tulos on tässä:


Helmiäiskartonkia, nauhaa, Magnolian tossut väritettynä Distress Inkillä ja totta kai perhonen. Mulla oli pitkään leimailutauko. Nyt on mielessä kaikenlaista leimailua, kun vaan vielä ehtisi.. Hiljaa hyvä tulee..

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vaatteet juhlaan

Kuten aiemmista postauksista on käynyt ilmi, valmistui siskoni ylioppilaaksi, eli meillä on ollut juhlat. Juhliin tarvitaan tietysti myös asianomaiset varusteet. Vaatekaapissa ei tietenkään ollut mitään sopivaa, mutta toisaalta en jaksanut alkaa kaupoissakaan kierrellä ja sovitella vaatteita. Samoihin aikoihin tuli postilaatikosta Eurokankaan mainoslehtinen, jossa oli alekuponki. Ja se oli siinä, mä lähdin kangasostoksille. =0)

Lehdestä olin katsellut sellaista nättiä liukuvärjättyä persikasta beessiin ja takaisin värjäytyvää pitsikangasta.. Mutta kaupassa silmäni osuivat välittömästi tähän ihanaan, niin mun väriseen pitsiin. Metrihinnan katsoin tietty innostukseni sokaisemana väärin, mutta ei siitä toki ihan ylikallis tullut. Mukaan tarttui myös alushamekangas. Kotivarastosta löytyi musta pitsi hameen helmaan ja musta vinonauha alushameeseen. Entuudestaan mulla on valmiina yksi hailakan pinkki tyllihame, joka musta sopii tähänkin settiin tosi hyvin. Yo-juhliin en tosin sitä laittanut.

Tällainen siitä sitten tuli:





sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Siskon YO-kakku

Minulla oli toinenkin kunnia liittyen siskoni valmistumiseen, nimittäin sain leipoa juhlissa tarjottavan kakun. Siskoni halusi perinteisen kermakakun mansikka-banaanitäytteellä. Toiveena oli kinuskipäällinen. Mukailin hieman ja toteutin kakun muuten täysin toiveiden mukaan, mutta kinuskin sijaan tein kinuskikermaa. Kakussa päälinen on kuorrutettu kinuskikermalla ja reunat perinteisellä Flora Kuohukermalla, josta osan värjäsin vaaleanpunaiseksi.

Kakun koristeeksi siskoni valitsi lyyran ja minä aitoja ruusuja. Tämä oli ensimmäinen kerta kun laitoin kakun koristeeksi aitoja ruusuja, mutta ei varmaan jää viimeiseksi. Kauniita olivat.





Onnea Siskoni!!

Kerho jäi kesälomalle

Tyttäreni rakastama kerhokin jäi odotetusti kesälomalle. Meille on jo muodostunut tavaksi muistaa vähän kerhotätejä jouluisin ja keväisin. Tänä vuonna valmistimme ihan simppelit magneetit Fimo-massasta. Vikana iltana äidille tuli pakkomielle tehdä myös pienet kortit. Stanssasin sydämet ja liimasin niihin helmiäiskartongista napsuteltuja kukkia ja perhosen. Ääriviivatarra on liimattu kuultopaperille ja leikattu reunoja pitkin. Takapuolelle stanssasin pienemmän sydämen ilman reunuksia harmaasta kartongista, johon kirjoitin valkoisella kynällä kiitokset ja tyttäreni kirjoitti oman nimensä. Lahjat pakattiin vielä pieniin paperipusseihin.


Yo-kortteja

Tänä vuonna sain tehdä kaksi YO-korttia; yhden omalle siskolleni ja toisen sukulaiselle. Siskoni kortti tuotti minulle todella paljon harmaita hiuksia. Liekö syynä aihe, saaja vai se, että olen ollut vähän meneväisellä tuulella viime aikoina. Eikä mitään tietenkään voi tehdä ajoissa... Viimeisenä yönä satalasissa pitää tehdä. Toisaalta niissä tilanteissa sitä tuntee olevansa parhaimmillaan.

Siskon kortista löytyi lopulta, ylläri ylläri jälleen kerran, kohokuvioitua helmiäiskartonkia, nauhaa ja vähän erilainen rusetti. Ylhäällä stanssatut kulmat. Tuosta kulmastanssista tykkään todella paljon. Sisälle tulostin tekstin helmiäispaperille, jonka stanssasin kivan muotoiseksi.


Sukulaistytön korttiin pääsi uusi Onnea-leimasimeni. Kauan olen tuota leimaa himoinnut ja nyt sen hankin. Se on musta vaan niin kaunis. Teksti on leimattu mustalla Stazonilla helmiäiskartongille, joka on stanssattu muotoonsa. Viereen pääsi niin ikään melko uusi, ihana kiekura-stanssini ja ihania paperikukkia. Lakki on ääriviivatarra ja sen alla olevat kartongit niinikään stanssattu. Kulmiin lisäsin vielä vähän timantteja. Mitäs pidät?


 

YO-kutsut

Oma siskoni päätti uurastuksensa lukiossa tänä keväänä ja minä sain kunnian askarrella kutsukortit. Korttien suhteen sain täysin vapaat kädet. Värimaailmaksi valkkasin lilan ja muuten mentiin simppelillä linjalla. Kortit tein perinteiselle valkoiselle A6 korttipohjalle. Kohokuvioin helmiäiskartonkia ja lisäksi vähän nauhaa ja rusetti totta kai. Kutsu-ääriviivatarra vielä kertomaan kortin aiheesta ja valmista tuli. Sisälle liimattiin kuultopaperi, johon teksti oli tulostettu. Tällainen tuli:


Tämä valokuvaus/kuvien muokkaus on vähän lapsen kengissä, samoin kuin aika, joten koittakaa kestää.. =0)

Onnittelukortti miehelle

Omalla miehelläni oli syntymäpäivä ja totta kai piti kortti askarrella.
Korttiin tein kohokuviointitaskulla plakaatin. Kohokuvion helmiäismustaa kartonkia ja levitin sormella ronskisti Inka Gold Platinumia. Omasta mielestäni tuli tosi kivan näköinen ja tätä tulen varmasti käyttämään myöhemminkin. Auton leimasin Magnolian leimasimella ja värittelin Distress Inkillä. Sitä pitäis harjotella enemmän. En oo ollenkaan  tyytyväinen tohon.. No, harjoitus tekee mestarin. =) Yläkulmaan laitoin vielä niinikään kohokuvioidun lipun. Alakulmaan stanssasin ruohoa. Kuvasta ei oiken käy ilmi, mutta auto ja ruoho on kohotettu 3mm kohotarrapaloilla. Enemmänkin olisi voinut laittaa, mutta aika loppui kesken ja ihan kivahan tuo on noinkin. Tässä kuva: